Säännöllinen trimmaus vähentää koiran stressiä trimmauspöydällä

Kuonolan yhtenä tärkeimmistä toiminta-ajatuksista on toimia koiralähtöisesti. Sekä trimmaamossa että Kuonolan koirapäiväkodissa edetään koirien ehdoilla. Haluamme antaa trimmaamossamme ja koirapäiväkodissamme hyviä kokemuksia ihanille koira-asiakkaillemme. Pyrimme hoitamaan jokaisen asiakkaan yksilöllisesti sen tarpeita kuunnellen ja käsittelemme koiria kauniisti.

 

Tavoitteenamme on tehdä trimmaustilanteesta osa koiran normaalia arkea, jota ei tarvitse pelätä. Perusta trimmaustilanteisiin tottumiseen luodaan varhain jo pentuna. Omistajan tulisikin aloittaa turkin harjaus, peseminen, kynsien leikkaus ja trimmaus sekä koiran trimmauspöydälle nosto mahdollisimman varhain pieninä palasina, mutta toistuvasti toteutettuina. Näin koira oppii, että turkinhoitotoimenpiteet kuuluvat sen normaaliin elämään, eikä niitä tarvitse stressata.

 

Usein trimmaamoon tuodaan koira, jonka turkki on kasvanut ylipitkäksi. Jos omistaja ei ole hoitanut turkkia päivittäin ja harjannut takkuja selväksi, turkki on yleensä huovittunut ja takkuuntunut. Trimmaajat eivät tällöin voi leikata turkkia omistajan toiveiden mukaisesti kauniiseen muotoon. Takut ovat yleensä päässeet asteelle, joissa niitä ei voi selvittää. Takut muodostuvat usein lähelle koiran ihonpintaa ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää turkin ajeleminen alas. Takut myös aiheuttavat koiralle kipua ja epämiellyttävän olon, koska takku lähellä ihoa kiristää ihoa eikä anna sen liikkua normaalisti koiran liikkeiden mukana.

 

Mikäli koiraa käytetään trimmauspöydällä harvakseltaan, koira ei välttämättä totu trimmauspöydällä olemiseen. Trimmauskerrasta voi tulla koiran mittapuulla pitkä ja tilanne voi tuntua koirasta ahdistavalta. Kuonolan trimmaajat suosittelevatkin, että koira totutetaan säännölliseen käsittelyyn ja turkinhoitoon alusta alkaen. Aikuisena koiraa on hyvä käyttää säännöllisesti trimmauksessa ja turkin pesussa, jolloin turkinhoito ei näyttäydy ikävänä asiana koiran mielessä. Tällöin turkkia ylläpidetään kauniina, siistinä ja rodunomaisena, eikä koiran ulkonäkö vaihtele ns. nakusta turjakkeeksi.

 

Kuonolan trimmaajat muistuttavat, että koiran turkkia tulisi oikeaoppisesti hoitaa myös talven pitkien kuukausien aikana. Pehmeäturkkisille ja pitkäturkkisille koirille kasvatetaan useasti talvella pitkä turkki, koska omistajat uskovat, että koiran turkki suojaa sitä kylmyydeltä. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä pitkäturkisten ja pehmeäturkkisten koirien turkki ei eristä niitä kylmyydeltä ja tuulelta. Kyseisissä turkkityypeissä ei ole ollenkaan tai hyvin huonosti kylmyydeltä eristävää pohjavillaa.

 

Kun perusta on rakennettu oikein, koira hyväksyy trimmauksen osaksi elämää ja sillä on vähemmän stressiä trimmauspöydällä. Trimmauksesta tulee osa normaalia koiran arkea ja koiralla on mahdollisuus hyvään oloon ja iloiseen hännän heilutukseen myös trimmaamossa. Suosittelemmekin säännöllistä asiointia trimmaamossamme ja tarjoamme edullisemman hinnan koirille, jotka käyvät trimmauksessa säännöllisesti alle kuuden viikon välein. Kuonola tarjoaa trimmauspassilla myös joka viidennen trimmauskerran ilmaiseksi, kun trimmaukset toteutetaan yhden vuoden sisällä.

 

Kuonolan trimmaamo on rakennettu avoimeksi, jossa jokainen asiakas voi omalta osaltaan nähdä miten Kuonolassa toimimme. Meillä ei trimmata suljettujen ovien takana. Toimintamme on läpinäkyvää. Jos omistaja haluaa, hän voi rauhassa jäädä seuraamaan trimmauksen valmistumista ja syventyä samalla vaikkapa päivän lehtiin ja juoda kupposen kuumaa.

 

Haluamme pitää aina koiran hyvinvoinnin etusijalla. Kuonolassa jokainen asia tehdään tarkasti, hellävaraisesti ja huomaavaisesti niin, että koirasi lähtee hoidosta voiden hyvin ja näyttäen hyvältä. Lämpimästi tervetuloa.