Koiran äkillisesti alkava ripuli on yksi lemmikkien yleisimmistä sairauksista, eikä ripulin aiheuttajaa aina saada selville. Ripulin taustalla voi olla lukuisia erilaisia syitä, esimerkiksi lemmikille sopimaton ruoka, muutokset ruokavaliossa tai ruoka-aine yliherkkyydet. Taustalla voivat olla myös virus-, bakteeri- tai loisinfektiot, perussairaudet tai stressi. Myös antibioottilääkitys voi muuttaa suoliston bakteerikantaa ja näin aiheuttaa löysävatsaisuutta.
Koiran ripulin kotihoito
Lievää ripulia voi usein hoitaa kotona muutaman päivän ajan, jos lemmikin yleisvointi on hyvä, se on pirteä ja juo normaalisti. Pentujen, iäkkäiden koirien tai perussairauksista kärsivien lemmikkien kohdalla suosittelemme kuitenkin matalalla kynnyksellä eläinlääkärin arviota.
Kotihoidon aikana ripulin tulisi helpottua muutamassa päivässä ja lemmikin voinnin pysyä koko ajan hyvänä.
Huolehdi riittävästä nesteytyksestä
Kotihoidossa tärkeintä on pitää huolta ripuloivan lemmikin nestetasapainosta. Riittävä juominen ja ripulin mukana menetetyn nesteen korvaaminen on hoidon perusta. Raikasta vettä tulee olla jatkuvasti tarjolla ja koiran tulee juoda riittävästi.
Koiran normaali vedentarve on noin 0,5–1 dl painokiloa kohden vuorokaudessa. Esimerkiksi 10 kg painoisen koiran tulisi saada nestettä noin 0,5–1 litraa päivässä. Ripuloivan koiran nesteentarve on tavallista suurempi. Mikäli ripuli on runsasta, voi nesteen korvaaminen kotioloissa osoittautua haasteelliseksi ja tällöin olisi hyvä hakeutua eläinlääkäriin.
Mitä ruokaa ripuloivalle koiralle?
Ripuloivalle koiralle kannattaa tarjota helposti sulavaa ruokaa pieninä annoksina. Hyviä vaihtoehtoja ovat eläinklinikoilta saatavat suoliston toimintaa tukevat erikoisruoat.
Ruoaksi voi keittää myös kanaa ja riisiä tai seitiä, jos lemmikki on näitä tottunut syömään. Kuivanappulat kannattaa turvottaa runsaalla vedellä tai kotona keitettävä ruoka tarjota löysänä tai keittomaisena.
Ripuloiville koirille on saatavilla myös reseptivapaita suoliston toimintaa tukevia valmisteita, joista voi kysellä tarkemmin Kuonolan eläinlääkäriasemalta.
Milloin eläinlääkäriin?
Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos:
- ripuli jatkuu useamman päivän eikä helpotu kotihoidosta huolimatta
- ripuli on runsasta tai erittäin vetistä
- koira oksentelee
- koira ei syö tai juo normaalisti
- koira vaikuttaa väsyneeltä tai apaattiselta
- ulosteessa on runsaasti verta
- kyseessä on pentu tai iäkäs koira
Mikäli koiran vointi muuttuu tai olet epävarma tilanteesta, kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Oikea-aikainen hoito auttaa ehkäisemään nestehukkaa ja muita ripulin aiheuttamia komplikaatioita.
English

