Kevät ja lemmikit – mitä lemmikinomistajan kannattaa muistaa?

Kevään edetessä kohti kesää luonto herää eloon, ja samalla myös lemmikkien arki muuttuu aktiivisemmaksi. Lisääntyvä valo, lämpö ja ulkoilu tuovat mukanaan paljon iloa, mutta myös asioita, joihin omistajan on hyvä varautua. Kokosimme tärkeimmät vinkit, joiden avulla pidät lemmikkisi hyvinvoivana ja ehkäiset kevät- ja kesäkauden yleisiä haasteita.

Suojaa lemmikkisi punkeilta

Suomessa punkkien aktiivinen kausi on pidentynyt selvästi ilmaston lämpenemisen ja leudompien talvien seurauksena. Punkkeja esiintyy lähes kaikkialla Suomessa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn päivälämpötilan ylittäessä +5°C. Tehokkaan punkkisuojan suunnittelu ja ulkoloislääkityksen aloittaminen on tärkeää tehdä hyvissä ajoin.

Punkkivalmisteita on saatavilla eri muodoissa, kuten tabletteina, paikallisvaleluliuoksina, pitkävaikutteisena lääkeinjektiona sekä pantoina. Osa valmisteista karkottaa punkkeja, kun taas toiset tappavat lemmikkiin kiinnittyneet punkit. Myös suojan kesto vaihtelee valmistekohtaisesti.

Kuonolan eläinlääkäriasemalla voit varata ajan ”Punkki- ja loislääkityksen suunnittelukäynti ja lääkemääräys” – käynnille, jossa eläinlääkäri auttaa valitsemaan sopivan punkkisuojan lemmikkisi elämäntilanteen ja riskitekijöiden mukaan. 

Kevät herättää myös käärmeet

Keväällä myös käärmeet aktivoituvat, erityisesti aurinkoisilla ja kivisillä alueilla. Utelias koira tai kissa voi altistua puremalle esimerkiksi tutkiessaan maastoa tai korkeaa heinikkoa.

Käärmeenpurema on lemmikille aina vakava tilanne ja vaatii välitöntä eläinlääkärin arviota. Jos epäilet käärmeenpuremaa, pidä lemmikki mahdollisimman paikallaan, vältä turhaa liikkumista ja ota viipymättä yhteys eläinlääkäriin.

Riskiä voi vähentää pitämällä koira kytkettynä riskialueilla sekä välttämällä liikkumista tiheässä kasvillisuudessa.

Tassujen rasitus kevätkeleissä

Keväällä sulava lumi, kosteus, hiekka ja tiesuola voivat ärsyttää koiran anturoita. Tämä voi ilmetä tassujen nuolemisena, punoituksena tai jopa kivun aiheuttamana ontumisena. 

Ulkoilun jälkeen tassut on hyvä huuhdella ja kuivata huolellisesti. Tarvittaessa anturoita voidaan suojata tassurasvalla tai ulkoillessa käyttää tossuja. On kuitenkin tärkeää huolehtia, ettei tassuihin jää pitkäksi aikaa kosteutta, joka voi altistaa tulehduksille.

Karvanlähtö ja iho-oireet

Keväällä karvanlähtö lisääntyy monilla lemmikeillä, mikä on normaalia. Samanaikaisesti voi kuitenkin esiintyä iho-oireita, kuten kutinaa, punoitusta tai hilseilyä.

Mikäli iho-oireet ovat voimakkaita, pitkittyvät tai pahenevat, taustalla voi olla esimerkiksi allergia, ihotulehdus tai loistartunta. Tällöin tilanne on hyvä arvioida eläinlääkärissä.

Painon ja ruokinnan tarkastelu sekä liikunta

Talven aikana lemmikin paino voi nousta huomaamatta. Kevät on hyvä hetki arvioida kehon kuntoa ja tarvittaessa tehdä muutoksia ruokintaan.

Sopiva ruokamäärä ja tasapainoinen ravinto tukevat lemmikin yleisterveyttä, jaksamista ja nivelten hyvinvointia.

Kevään myötä ulkoilu ja aktiivisuus lisääntyvät usein nopeasti. Äkillinen liikunnan lisääntyminen voi kuitenkin kuormittaa lihaksia ja niveliä, erityisesti nuorilla, iäkkäillä tai aiemmin vähemmän liikkuneilla lemmikeillä.

Liikuntaa kannattaa lisätä asteittain, jotta elimistö ehtii sopeutua kuormitukseen ja loukkaantumisriski pysyy mahdollisimman pienenä.

Loishäädöt ja sisäloiset

Keväällä on hyvä tarkistaa myös sisäloishäätöjen tarve. Erityisesti vapaana ulkoilevilla eläimillä tai raakoja tuotteita syövillä lemmikeillä loishäätö voi olla tarpeen.

Sopiva loishäätörytmi riippuu eläimen elämäntavoista, joten tarvittaessa asiasta kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa.

Kevään myrkyt ja kasvit

Keväällä pihoille ja puutarhoihin ilmestyy kasveja ja aineita, jotka voivat olla lemmikeille haitallisia. Esimerkiksi tulppaanit ja narsissit voivat aiheuttaa ruoansulatuskanavan oireita, ja lannoitteet tai torjunta-aineet voivat olla jopa myrkyllisiä.

Lemmikin ulkoillessa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, mitä se nuuhkii tai syö. Epäselvissä tilanteissa kannattaa olla herkästi yhteydessä eläinlääkäriin.

Huolehdi kissojen turvallisuudesta

Valon lisääntyessä myös sisäkissojen aktiivisuus kasvaa. Avoimet ikkunat ja parvekkeet voivat houkutella tutkimaan – joskus vaarallisin seurauksin. 

Muista:

  • Varmistaa, että tuuletusikkunat ovat turvallisesti verkotettuja
  • Estää pääsy parvekkeelle ilman suojausta
  • Huolehtia, ettei kissa pääse livahtamaan huomaamatta ulos

Varaudu yllättäviin tilanteisiin 

Lemmikin sairastuminen tai loukkaantuminen voi tapahtua täysin yllättäen. Arjen pikkuhaaverit, kuten haavat, hyönteisten puremat, vatsavaivat tai tapaturmat, voivat yllättää missä ja milloin vain. Nopean ensiavun myötä omistaja voi jo kotona helpottaa lemmikin oloa, ehkäistä tilanteen pahenemista ja antaa arvokasta lisäaikaa ennen mahdolliselle eläinlääkärille pääsyä. 

Kuonolan Eläinlääkäriasema on listannut kattavasti tarvikkeet, joita kannattaa pitää helposti saatavilla – hätätilanteita ja arjen haavereita varten. Lue lisää!

Milloin eläinlääkäriin?

Eläinlääkärin arvio on suositeltava, mikäli oireet vaikuttavat lemmikin yleisvointiin, jatkuvat useamman päivän tai pahenevat.

Kevät on monelle lemmikille ja omistajalle aktiivista ja mukavaa aikaa. Kun perusasiat, kuten loissuojaus ja tassujen hoito ovat kunnossa, voidaan arjesta nauttia turvallisesti myös vuodenaikojen vaihtuessa.