Sinilevämyrkytys koiralla – oireet ja ensiapu

Kesäisin Suomen vesistöissä esiintyy sinilevää, joka voi muodostaa veden pinnalle vihertäviä tai sinertäviä hiukkasia, lauttoja tai jopa värjätä veden kokonaan. Osa sinilevälajeista voivat aiheuttaa lemmikille vakavan myrkytyksen. Koska sinilevän myrkyllisyyttä ei voi arvioida ulkonäön perusteella, kaikkeen sinilevään tulee suhtautua mahdollisena terveysriskinä.

Erityisen vaarallinen sinilevä on koirille, jotka voivat altistua myrkyille uidessaan, juodessaan vettä tai nuollessaan märkää turkkiaan uimisen jälkeen.

Koira voi altistua sinilevämyrkylle uidessaan luonnonvesissä, juodessaan vettä jossa on sinilevää, tai nuollessaan märkää turkkiaan uimisen jälkeen.

Sinilevämyrkytyksen ehkäisy – näin suojaat lemmikkisi

Lemmikin pääsy sinileväiseen veteen tulisi ensisijaisesti estää. Sinileväistä vettä ei myöskään tule käyttää lemmikin pesuun eikä tarjota juomavedeksi.

Ennen uimista on hyvä:

  • tarkistaa alueen ajankohtainen sinilevätilanne
  • arvioida veden ulkonäkö silmämääräisesti
  • välttää uimista, jos vedessä näkyy vihertäviä tai sinertäviä hiukkasia, levälauttoja tai sameutta

Varovaisuus on tärkeää, sillä myös vähäinen määrä sinilevämyrkkyä voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen.

Sinilevämyrkytyksen oireet koiralla

Sinilevät voivat tuottaa erilaisia myrkkyjä, jotka vaurioittavat esimerkiksi maksaa, munuaisia ja hermostoa. Sinilevämyrkytyksen oireet riippuvat muun muassa altistumistavasta, myrkyn määrästä ja sinilevälajista.

Mahdollisia sinilevämyrkytyksen oireita koiralla ovat:

  • levottomuus
  • tasapainohäiriöt
  • lihasvärinä tai vapina
  • kuolaaminen
  • oksentelu
  • ripuli
  • lisääntynyt juominen ja virtsaaminen
  • heikkous
  • sekavuus tai poissaoleva käytös

Oireet alkavat yleensä nopeasti altistumisen jälkeen ja voivat pahentua erittäin nopeasti. Jos epäilet sinilevämyrkytystä tai havaitset lemmikilläsi oireita, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin..

Ensiapu sinilevämyrkytysepäilyssä

Jos lemmikki on uinut vedessä, jossa epäillään olevan sinilevää:

  1. Huuhtele turkki välittömästi puhtaalla vedellä.
  2. Estä lemmikkiä nuolemasta turkkia.
  3. Pese turkki ja iho huolellisesti mahdollisimman pian lemmikeille soveltuvalla shampoolla.

Mikäli lemmikki on päässyt nuolemaan turkkiaan tai juonut vettä, jossa on sinilevää tai lemmikillä todetaan mitään oireita, ota heti yhteyttä eläinlääkäriin.

Joissakin tilanteissa eläinlääkäri voi ohjeistaa oksennuttamaan lemmikin kotona. Älä kuitenkaan ryhdy oksennuttamiseen ilman eläinlääkärin erillistä ohjeistusta.

Sinilevämyrkytyksen hoito eläinlääkärissä

Sinilevämyrkytyksen hoito perustuu oireenmukaiseen tukihoitoon. Vakavasti oireileva potilas tarvitsee usein sairaalahoitoa ja tehostettua seurantaa. Hoidosta huolimatta ennuste voi olla varauksellinen jonka vuoksi eläinlääkäriin tulisi hakeutua mahdollisimman pian sinilevämyrkytystä epäiltäessä.