Pelkääkö tai stressaantuuko koirasi trimmauksessa? Onko kissasi turkki päässyt takkuuntumaan, eikä sen ajelu onnistu kotona? Me Kuonolassa autamme.
Turkinhoito on tärkeä osa lemmikin hyvinvointia. Useimmille asiakkaillemme trimmaus on stressitön, arkeen kuuluva rutiini, mutta joillekin koirille se voi eri syistä aiheuttaa ahdistusta, stressiä tai pelkoa. Jotkut jännittävät vieraan ihmisen käsittelyä, toiset säikähtävät poikkeavia ääniä, kuten trimmerin tai föönin surinaa. Koiran reaktiot trimmaustilanteessa voivat vaihdella lievästä levottomuudesta voimakkaaseen pelkoon tai jopa aggressiivisuuteen. Fyysisiä stressioireita voivat olla muun muassa läähätys, tärinä, ulvominen, haukkuminen, kuolaaminen tai hallitsematon virtsaaminen ja ulostaminen.
Koska trimmaus on monille koiraroduille säännöllisesti toistuva hoitorutiini, haluamme Kuonolassa tarjota keinoja, joilla trimmauksesta voidaan tehdä mahdollisimman turvallinen ja stressitön kokemus sekä lemmikille että omistajalle. Tilanteen ja koiran yksilöllisistä tarpeista riippuen voidaan harkita joko esirauhoittavaa lääkitystä ennen trimmaukseen tuloa tai varata aika eläinlääkäriin rauhoituksessa tehtävää trimmausta varten. Kuonolan eläinlääkäri ja ammattitrimmaajamme arvioivat yhdessä kanssasi, kumpi ratkaisu tukee parhaiten lemmikkisi hyvinvointia.
Kotona annettava esirauhoittava lääkitys
Lievissä pelko- tai jännitystiloissa voidaan koiralle kokeilla kotona annettavaa esirauhoittavaa lääkitystä ennen trimmaukseen tuloa. Lääkitys suunnitellaan eläinlääkärikäynnillä, johon sisältyy koiran terveystarkastus sekä yksilöllinen arvio lääkitystarpeesta. Esirauhoittava lääkitys lievittää pelkoa ja ahdistusta turkinhoidon aikana koiran ollessa normaaliin tapaan hereillä ja toimintakykyinen. Lääkitys testataan kotona etukäteen eläinlääkärin ohjeistuksella mahdollisten sivuvaikutusten varalta.
Esirauhoittava lääkitys toimii parhaiten koirilla, jotka ovat vilkkaita, lievästi hermostuneita tai arkoja. Erittäin hermostuneilla, kiihtyneillä tai levottomilla eläimillä lääkkeen teho voi olla heikompi. Hyvin pelokkaille tai aggressiivisille lemmikeille suosittelemme ensisijaisesti eläinlääkärissä rauhoituksessa tai nukutuksessa tehtävää trimmausta, jos lemmikin terveydentila sen sallii. Ennen trimmausta koira tulee pestä kotona edellisenä päivänä, ellei ajanvarauksen yhteydessä toisin ohjeisteta.
Kuonolassa esirauhoittavan lääkityksen kanssa tehtäviin turkinhoidon palveluihin sisältyvät:
- Turkin leikkaus kauttaaltaan lyhyeksi ammattitrimmaajan toimesta
- Pedikyyri (sis. kynsien leikkauksen)
- Kynsien leikkaus
- Korvakarvojen nyppiminen ja korvien puhdistus
Lähtökohtaisesti koira trimmataan kauttaaltaan samaan mittaan, jotta trimmaustilanne olisi mahdollisimman nopea ja eläimelle miellyttävä kokemus. Esirauhoittavan lääkityksen avulla voimme kuitenkin arvioida tapauskohtaisesti, onko esimerkiksi päähän tai häntään mahdollista jättää hieman muotoa tai pituutta . Päätös tehdään aina turkin kunnon ja koiran yksilöllisten tarpeiden perusteella.
Voit varata eläinlääkärikäynnin esirauhoittavan lääkityksen suunnittelua varten eläinlääkäripalveluidemme ajanvarauksesta nimellä Terveystarkastus trimmausasiakkaille. Terveystarkastuksen hinta on 100 € (sis. lääkemääräyksen).
Rauhoitustrimmaus eläinlääkärin valvonnassa
Jos esirauhoittava lääkitys ei ole vaikutukseltaan riittävä tai sen käyttö ei ole terveydellisistä syistä mahdollista, trimmaus voidaan suorittaa eläinlääkärin valvonnassa rauhoituksessa tai tarvittaessa nukutuksessa (anestesiassa). Tällöin koira pysyy rentona, eikä koe kipua tai pelkoa, mikä tekee toimenpiteestä sujuvamman sekä eläimelle että trimmaajalle.
Rauhoitustrimmaus on turvallinen vaihtoehto stressaaville tai pelokkaille koirille, kun se tehdään valvotusti ja koiran terveydentila on otettu huomioon etukäteen. Ennen rauhoitusta eläinlääkäri tekee lemmikille yleistutkimuksen ja varmistaa, että toimenpide on turvallinen juuri tälle yksilölle.
Rauhoitustrimmausta varten lemmikki kanyloidaan (suoniyhteys), ja se saa toimenpiteen aikana suonensisäistä nesteytystä ja lisähappea. Eläinlääkäri seuraa jatkuvasti lemmikin elintoimintoja ja nukutuksen syvyyttä. Ammattitaitoinen trimmaaja leikkaa turkin kauttaaltaan lyhyeksi. Trimmaus kestää noin 1,5 tuntia, ja kotiinlähtö on ajankohtaista, kun koira on täysin herännyt ja voinniltaan normaali.
Turvallisuussyistä rauhoituksessa tehtävän trimmauksen yhteydessä koiraa ei pestä tai turkkia muotoilla. Rauhoitus alentaa kehonlämpöä, ja pesun aiheuttama lämmön haihtuminen lisää edelleen hypotermian riskiä. Tasaisimman lopputuloksen saamiseksi suosittelemme koiran pesua kotona edellisenä päivänä ennen toimenpidettä.
Koira tulee pitää ruokapaastolla 6 tuntia ennen rauhoitustrimmaukseen saapumista. Vettä saa olla tarjolla vapaasti. Jos lemmikillä on sairauden oireita, aiemmin todettu perussairaus (esim. sydänsairaus, munuais- tai maksavajaatoiminta) tai jatkuva lääkitys, on tästä tärkeää ilmoittaa ajanvarauksen yhteydessä.
Kuonolassa rauhoituksessa/anestesiassa tehtäviin turkinhoidon palveluihin sisältyvät:
- Turkin leikkaus kauttaaltaan lyhyeksi ammattitrimmaajan toimesta
- Pedikyyri (sis. kynsien leikkauksen)
- Kynsien leikkaus
- Korvakarvojen nyppiminen ja korvien puhdistus
📞 Voit varata ajan rauhoituksessa tehtävään trimmaamiseen Kuonolan asiakaspalvelusta numerosta 029 170 0810.
Kissan turkin ajelu rauhoituksessa tai esirauhoittavan lääkityksen avustuksella
Kissat suhtautuvat turkinhoitoon yksilöllisesti: osa sietää harjaamista ja käsittelyä hyvin, kun taas toiset voivat stressaantua tai hermostua, erityisesti jos hoitotoimenpiteet eivät ole osa arkea. Mikäli kissan turkki on päässyt takkuuntumaan eikä sen selvittäminen onnistu kotona, turkki voidaan ajella lyhyeksi ammattitrimmaajan toimesta. Jos kissa pelkää käsittelyä tai stressaantuu herkästi vieraissa paikoissa ja uusissa tilanteissa, voidaan turkin ajelu toteuttaa esirauhoittavan lääkityksen avulla tai tarvittaessa eläinlääkärin valvomassa rauhoituksessa tai nukutuksessa.
Esirauhoittava lääkitys voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun kissa on perusluonteeltaan yhteistyökykyinen, mutta hyötyisi stressiä ja pelkoa lievittävästä tuesta. Lääkitys suunnitellaan yksilöllisesti eläinlääkärikäynnin yhteydessä, ja sen vaikutus testataan kotona ennen varsinaista toimenpidettä.
Voit varata eläinlääkärikäynnin esirauhoittavan lääkityksen suunnittelua varten eläinlääkäripalveluidemme ajanvarauksesta nimellä Terveystarkastus trimmausasiakkaille. Terveystarkastuksen hinta on 100 € (sis. lääkemääräyksen).
Jos esirauhoittavan lääkityksen teho ei riitä tai kissaa ei voida käsitellä turvallisesti hereillä ollessaan, turkin ajelu tehdään eläinlääkärissä rauhoituksessa tai nukutuksessa. Ennen toimenpidettä eläinlääkäri tekee kissalle yleistutkimuksen ja arvioi onko rauhoitus sen terveydentilan kannalta turvallista.
Rauhoitustrimmausta varten lemmikki kanyloidaan (suoniyhteys), ja se saa toimenpiteen aikana suonensisäistä nesteytystä ja lisähappea. Eläinlääkäri seuraa jatkuvasti lemmikin elintoimintoja ja nukutuksen syvyyttä. Ammattitaitoinen trimmaaja leikkaa turkin kauttaaltaan lyhyeksi. Trimmaus kestää noin 1,5 tuntia, ja kotiinlähtö on ajankohtaista, kun kissa on täysin herännyt ja voinniltaan normaali. Turvallisuussyistä rauhoituksessa tehtävän turkinajelun yhteydessä kissaa ei pestä tai turkkia muotoilla.
Kissa tulee pitää ruokapaastolla 6 tuntia ennen rauhoitustrimmaukseen saapumista. Vettä saa olla tarjolla vapaasti. Jos lemmikillä on sairauden oireita, aiemmin todettu perussairaus (esim. sydänsairaus, munuais- tai maksavajaatoiminta) tai jatkuva lääkitys, on tästä tärkeää ilmoittaa ajanvarauksen yhteydessä.
📞 Voit varata ajan kissan turkin ajeluun Kuonolan asiakaspalvelusta numerosta 029 170 0810. Henkilökuntamme auttaa valitsemaan kissallesi parhaan ja turvallisimman toimintatavan.
Muistilista rauhoituksesta toipumiseen
Rauhoituksen tai nukutuksen jälkeen lemmikki saattaa olla väsynyt. Kotona on tärkeää tarjota eläimelle rauhallinen, lämmin ja vedoton lepoalue lattiatasossa, jossa se voi toipua häiriöttä. Toipumisnopeus on yksilöllistä, mutta lemmikkiä ei yleensä kannata rasittaa toimenpidepäivänä. Ulkoilla voi sen verran, että koira pääsee tarpeilleen. Seuraa lemmikin vointia kotona huolellisesti. Mikäli havaitset poikkeavaa käytöstä, voimakasta väsymystä tai muuta huolestuttavaa, ota yhteyttä eläinlääkäriin.
English

