Usein kysytyt kysymykset

Olemme koonneet tälle sivulle vastauksia yleisimpiin kysymyksiin liittyen palveluihimme, ajanvaraukseen sekä Kuonolassa asiointiin. Toivomme, että löydät etsimäsi tiedon helposti. Mikäli jokin asia jää askarruttamaan, ota rohkeasti yhteyttä autamme mielellämme!

Trimmattavan turkin omaavan koiran totuttaminen trimmaukseen ja turkinhoitoon kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, kauan ennen kuin ensimmäinen varsinainen trimmaus on ajankohtainen. Mitä aiemmin pentu pääsee tutustumaan käsittelyyn, uusiin tilanteisiin ja vieraisiin ihmisiin, sitä luontevammaksi trimmauskäynnit myöhemmin muodostuvat. 

Pentu olisikin hyvä tuoda tutustumaan trimmaamoon jo ensimmäisten elinkuukausien aikana. Tätä varten olemme kehittäneet pennuille oman Pentupaketin, joka sisältää kolme erilaista ja asteittain etenevää käyntiä trimmaamossa. Käyntien tavoitteena on luoda pennulle positiivinen ja turvallinen kokemus turkinhoidosta alusta alkaen. 

Pentu kannattaa tuoda trimmattavaksi jo ennen haastavan niin sanotun takkuvaiheen alkamista. Takkuvaihe syntyy, kun pentukarvan alle alkaa kasvaa aikuisen koiran karvaa. Nämä kaksi erilaista karvanlaatua sekoittuvat toisiinsa ja takkuuntuvat tällöin poikkeuksellisen herkästi. 

Ensimmäinen varsinainen trimmaus onkin hyvä ajoittaa hyvissä ajoin ennen karvan vaihtumista aikuiskarvaan. On muistettava, että pentukarva on usein erityisen helppohoitoinen, eikä se takkuunnu helposti. Tämä johtaa usein siihen, että ensimmäiseen trimmaukseen tulo viivästyy ja takkuvaihe ehtiikin jo alkaa.  

Ajankohta on yksilöllinen, mutta useimmiten noin kuuden kuukauden iässä tehtävä trimmaus, jossa pentukarvaa leikataan lyhyemmäksi, auttaa hallitsemaan takkuvaihetta ja pääsemään sen yli kivuttomasti.  

Keskustele ensimmäisestä trimmauksesta trimmaajasi kanssa jo pentupakettikäyntien yhteydessä. Näin voitte yhdessä suunnitella pennulle sopivan aikataulun ja varmistaa, ettei takkuvaihe pääse yllättämään. 

Kaikki palvelumme sisältää aina kynsienleikkauksen, eikä sitä ei tarvitse varata erikseen lisäpalveluna.

Kaikki trimmauspalvelumme sisältävät aina pesun. Pesu ja huolellinen turkinkuivaus ovat trimmausprosessin tärkeimpiä vaiheita ja siksi on olennaista, että ne tehdään ammattilaisen toimesta. 

Kotona pesty koira on voinut likaantua jo matkalla trimmaamoon, esimerkiksi ulkona kävellessä tassunpohjiin voi tarttua hiekkaa ja muuta epäpuhtautta. Pienikin hiekanjyvä vaurioittaa ajelukoneen tai saksien terää ja vaikuttaa näin työvälineiden toimivuuteen ja käyttöikään. Lisäksi itsekseen kuivunut turkki saattaa asettua epätasaisesti, mikä vaikeuttaa siistin ja tasaisen lopputuloksen saamista.  

Tästä syystä pesua ei lähtökohtaisesti voida jättää pois trimmauspalvelusta. Koiran terveys ja hyvinvointi ovat kuitenkin aina etusijalla, ja tarvittaessa pesuun liittyvissä käytännöissä voidaan tehdä yksilöllisiä poikkeuksia. 

Trimmattavan (pl. Nypittävät turkkilaadut) koiran turkki voidaan leikata joko saksilla tai ajelukoneella. Karva leikkaantuu molemmilla työvälineillä samalla periaatteella. Usein kohtaamme sitkeän myytin, jonka mukaan turkkia ei saisi ajella koneella, koska se “pilaa” karvan. Tämä ei pidä paikkaansa. Ajelukoneella voidaan toteuttaa myös pidempiä turkinpituuksia ja sen avulla lopputulos saadaan usein valmiiksi nopeammin ja tasaisemmin, kuin pelkästään saksilla leikaten. 

Kuonolassa pisin koneajelulla toteutettava turkinpituus on 25 mm. Näin pitkät pituudet edellyttävät kuitenkin, että turkki on täysin takuton ja hyväkuntoinen. Takkuinen turkki rajoittaa aina mahdollisia pituusvaihtoehtoja trimmaustavasta riippumatta. 

Haluamme myös muistuttaa, että pitkä turkki vaatii säännöllistä ja usein päivittäistä huoltoa, sekä lyhyempää trimmausväliä. 

Kyllä, kunhan koiran vointi ja käytös sen sallii. 

Kuonolassa asiakaskoirat eivät ole suorassa kosketuksessa toisiinsa trimmauksen aikana. Trimmattava koira keskittyy pääosin omaan trimmaajaansa ja käsillä olevaan tilanteeseen. Vaikka samassa tilassa olisikin juoksuinen narttu, muut koirat eivät yleensä reagoi siihen mitenkään. Lisäksi trimmaus kestää tavallisesti vain noin 1–2 tuntia, joten yhteisessä tilassa vietetty aika on melko lyhyt. Lue lisää

Tiineen koiran trimmaukseen liittyy erityisiä huomioitavia tekijöitä ja mahdollisia riskejä, jotka on tärkeää tiedostaa. Tiineysaika voi tehdä koirasta normaalia herkemmän stressille ja trimmaustilanne saattaa kuormittaa sitä enemmän kuin tavallisesti. 

Trimmauksen aiheuttama stressi, kuten äänet, käsittely tai vieras ympäristö, voivat vaikuttaa negatiivisesti sekä tiineen koiran, että pentujen hyvinvointiin. Pahimmillaan voimakas stressi voi lisätä keskenmenon riskiä, minkä vuoksi trimmauksen tarpeellisuus ja ajankohta tulee aina harkita huolellisesti. 

Lisäksi tiineenä oleva koira voi olla kömpelömpi ja alttiimpi horjahtamaan tai kaatumaan. Vaikka huolehdimme aina rauhallisesta ja turvallisesta trimmausympäristöstä, trimmauksen aikana on olemassa riski liukastumiselle tai tasapainon menettämiselle, esimerkiksi märällä alustalla.